tiistai 1. huhtikuuta 2014

Budapestin nelosmetro avasi yllättäen


Täydellinen raportti Budapestin 4-metroon



Se yllätti meidät housut kintuissa, ja se näytti yllättäneen myös budapestiläiset. Kaikki, joilta kyselimme, olivat ajatelleet, ettei nelosmetro avaisi pitkään aikaan.


Uusi metrolinja ei yritäkään "matkia" muiden linjojen (vanhanaikaisia) malleja. Se on kertaheitolla huippumoderni, siisti ja informatiivinen.



Asemat ovat kaikki näyttäviä mutta jokainen on erilainen.


Keskustan raideverkosto on täydentynyt, ja näyttää kokonaisuudessaan tältä.


Kartalla nelosmetro näyttää tältä. Se avaa helpon matkailun alueeseen myös Budan puolen eteläosat. Nelosmetro on tästä lähtien "vihreä". M1 = keltainen, M2 = punainen, M3 = sininen, M4 = vihreä.


Vihreä metrolinja on tämän näköinen.


Vihreän metron myötä asemille on ilmestynyt uudenlaisia lippuautomaatteja.


Voidaan spekuloida, miten metrolinjan valmistuminen juuri ennen parlamenttivaaleja tulee vaikuttamaan puolueiden äänisaaleihin, mutta kansa voi nyt huoata helpotuksesta. Vuosia ja vuosia kestänyt työmaa etenkin uhkean Keleti-rautatieaseman edustalla on nyt lopullisesti siistitty, ja yksi Budapestin keskusaukioista on saanut arvoisensa kulissit.

Lähdemme metromatkalle Keletin aseman edustalta, asema asemalta. Tervetuloa vihreään metroon!

Keleti pályaudvar



Budapestin päärautatieasema on vihreän metron lähtöasema. Katutason alapuolella on yhdyskäytävä myös 4-metron sisäänkäyntiin.


Keleti on myös muun joukkoliikenteen solmukohta, eli kaukojunaliikenteen, punaisen metron, raitiovaunulinja 24 lähtee aseman vierestä, ja johdinautot ja tavalliset bussit palvelevat nyt myös vihreän metron käyttäjiä.


Keletin aseman liikennejärjestelyt ovat monimutkaisia, mutta jotenkin tuntuu siltä, että ne oppii parhaiten kadulla, koska tämä kartta on ainakin mahdottoman hankala ymmärtää.


Vihreän metron kaikilla asemilla on asemakohtainen reittikaavio. Tässä Keletiltä lähtevien reittien kaavio.


Keletin metroaseman avaruutta.

II. János Pál pápa tér


Tämän metroaseman tärkein anti on päästää kulttuurin ystävät nopeasti Erkel-teatterin luokse. Erkelistä löydät lisää Budapest-matkaopaskirjastamme.

Rákóczi tér


Tämä asema ei yhteyksillä elvistele, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä, kätevät kehäkaturatikat 4 ja 6 palvelevat koko Budapestin keskustaa.


Aseman yhteydet kaaviona.


Rákóczí tér on koko linjan näyttävimpiä metroasemia.

Kálvin tér


Tällä asemalla voi vaihtaa siniseen linjaan, joka vie lentokentän suuntaan.


Metroasemaa rakennettiin kauan, mutta nyt se on valmis. Tästä paikasta on helppo kävellä Ráday utcan ravintolakadulle. Myös kansallismuseo ja monet hostellit ovat lähialueella.


Myös Kálvin tér on näyttävä, ja tarjoaa avaruuden tuntua.

Fővám tér


Tämä metroasema on tärkeimpiä lisäyksiä metroverkostoon. Nyt avautui helppo yhteys Kauppahalliin, Váci-kadun eteläpäähän, Tonavan rantaan, Bálna-keskukseen ja 2-ratikkalinjan maanalaiselle pysäkille.


Näyttävä metroasema on syvällä maan alla, koska täältä juna sukeltaa Tonavan alle. Arkkitehtuurissa on isoja betonipalkkeja, jotka muodostavat epäsymmetrisen verkoston.

Szent Gellért tér


Erittäin tärkeä metroasema helpottaa nyt matkustamista Budan puolen tärkeisiin kohteisiin: Gellért-hotelli upeine kylpylöineen on aukio maamerkki. Monet Budan puolen ratikkalinjoista kohtaavat tällä asemalla, mikä helpottaa liikkumista huomattavasti.


Tämä on 4-metron kauneimpiin kuuluva asema, jonka rakenne muistuttaa vanhoja metroasemia. Tyylillisesti se on kuitenkin verkoston esteettisimpiä.

Móricz Zsigmond körtér


Asema on Budan tärkeimpiin kuuluva ratikkalinjojen kohtaamispaikka, mikä korostaa sen tärkeyttä. Myös bussi 27 ylös Gellért-kukkulalle lähtee tämän aseman läheltä.


Asema on kauniisti ja värikkäästi sisustettu.

Újbuda-központ




Asema on 4-ratikan pääteasema. Lähellä on iso ostoskeskus. Myös monet muut ratikat ja bussilinjat palvelevat matkailijaa, bussi 150 kulkee Memento Park -patsaspuistoon.


Asema on sinänsä ilmeetön.

Kelenföld vasútállomás


Kelenföld on tärkeä rautatieasema kaukoliikenteessä, mikä nyt nousee entistäkin tärkeämmäksi: nyt voi aikataulullisesti voittaa aikaa, jos jää etuajassa pois täällä, tai vastaavasti matkustaa ensin metrolla tänne, ja hyppää sen jälkeen kaukojunaan. Tämä toimii silloin, kun oma Budapestin-majoitus on jossakin muualla kuin päärautatieasemien lähellä.

Bussilinjoista kannattaa huomata 150, joka vie Memento Park -patsaspuiston luokse.


Metroasema sijaitsee kaukojunien laitureiden keskellä, mikä korostaa junanvaihdon helppoutta.


Metroaseman sijainti näkyy tässä kaaviossa.


Kaavio eri yhteyksistä kuvastaa Budan eteläpuoliskon reittivaihtoehtoja.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Budapest-blogi.

Lisätietoja matkaopaskirjastamme löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti